Näin muiden blogeissa paljon suklaisia herkkuja ja innostuin itsekkin tekemään.
Tein nimittäin suklaaneliöitä :P

1306904.jpg

Suklaaneliöt

Pohja:

3 munaa
2 1/2dl sokeria
4 1/2dl vehnäjauhoja
3rkl kaakaota
3tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
1 1/2dl maitoa
150g sulatettua leivontamargariinia

Kuorrutus:
100g sulatettua margariinia
3rkl vahvaa kahvia
3rkl kaakaota
3tl vaniljasokeria
noin 1/2 pakettia tomusokeria

Sulata ja jäähdytä margariini. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat
aineet keskenään. Lisää kuiva-aineet ja maito vuorotellen munavaahtoon.
Sekoita hyvin. Lisää lopuksi sulatettu margariini.
Kaada taikina leivinpaperilla päällystettyyn uunivuokaan (noin 25x 35cm).
Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Sulata kuorrutusta varten margariini. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi.
Levitä seos pohjan päälle ja koristele nonparelleilla. Leikkaa levy neliöiksi,
kun kuorrutus on jähmettynyt.

Resepti on Kristiina Kuusavalta, resepti löytyi Anna-lehdestä.